Turun ammatti-instituutti
Hanna Sandberg ja Katariina Koskinen
matkailualan perustutkinto, matkailuvirkailijalinja, matys10 -luokka
MATKARAPORTTI: matkailualan opiskelijoiden Tansanian työssäoppimisjakso 16.1.-10.3.2012
Kuulimme opettajaltamme mahdollisuudesta lähteä Tansaniaan suorittamaan työssäoppimisjaksoa. Laitoimme hakemuksen opettajallemme Tarja Aaltoselle, joka välitti sen eteenpäin kv-koordinaattorille. Tämän jälkeen pääsimme haastatteluun, jossa käytiin läpi odotuksiamme ja valmiuksiamme lähteä matkalle. Kun lähtö varmistui, alkoi matkavalmistelujen tekeminen. Oli hankittava rokotukset sekä tarpeelliset asiapaperit. Lisäksi piti hoitaa rahoitus ja varata lennot. Teimme listan siitä, mitä kaikkea tarvitsisimme mukaan Afrikkaan. Lisäksi olimme sähköpostitse yhteydessä Tanzania Volunteersin toiseen omistajaan, suomalaiseen Hanna Metsoon. Häneltä saimme lisätietoa kohteesta ja kallisarvoisia vinkkejä matkaa varten.
Lähdimme matkaan kello 02:00 yöllä 16.1.2012. Hannan poikaystävä vei meidät Turun linja-autoasemalle, josta alkoi matka kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Linja-automatkalla tunnelma oli odottava ja perhosia lepatteli vatsassa. Lentokentälle saavuttuamme teimme lähtöselvityksen itse automaatilla. KLM:n lento kohti Amsterdamia lähti ajallaan ja sujui ongelmitta. Koneessa meille tarjoiltiin pientä välipalaa ja juotavaa. Vaihtoaikaa Amsterdamin kentällä oli kaksi tuntia. Tämä riitti oikein loistavasti, sillä Amsterdamin lentokenttä oli selkeä ja helppokulkuinen. Jouduimme vielä uudestaan turvatarkastukseen, ennen kuin pääsimme koneeseen joka vei meidät Kilimanjaron lentokentälle. Toinen lento kesti n. 8 tuntia, ja kulutimme aikaa katsomalla mm. elokuvia ja tv-sarjoja pieneltä näytöltä. Penkit olivat mukavat ja palvelu ystävällistä. Saimme lennon aikana kaksi lämmintä ateriaa sekä useita välipaloja.
Lennon aikana meille jaettiin viisumihakemuslomakkeet, jotka täytimme valmiiksi. Lomakkeeseen piti kirjoittaa mm. matkan tarkoitus, osoite Moshissa, puhelinnumero yms. Kilimanjaron lentokentälle saavuttaessa menimme suoraan viisumijonoon. Viisumin hinta oli 50 USD. Saimme heti alkajaisiksi maistiaisia afrikkalaisesta elämänmenosta, sillä jonossa ei kiirettä pidetty, vaikka ihmisiä oli paljon. Saimme kuitenkin turistiviisumit ja löysimme laukkumme heti.
Vastassa kentällä meitä oli Tanzania Volunteersin toinen omistaja, moshilainen Louis Bonzon. Hän tervehti meitä lämpimästi ja auttoi meitä laukkujen kantamisessa. Aloitimme ajomatkan kohti Moshia, jonne matkaa oli noin 50 kilometriä. Automatka oli jännittävä. Oli pilkkopimeää, mutta välillä näimme paikallisia ihmisiä istumassa pihoillaan tulien äärellä. Tunsimme myös Afrikan tuoksun ja jännittyneinä odotimme, minkälaisia asukkaita TVL:n talolla olisi.
Saapuessamme perille taloon, meidät otti vastaan yövahtimme Babu vahtikoirineen. Babu on herttainen mies, joka puhuu paljon, mutta ainoastaan swahilia. Hänen kanssaan pärjää hyvin, kun ymmärtää muutaman sanan swahilia ja käyttää elekieltä.
Louis vei meidät sisälle taloon, jossa vastassa oli kaksi suomalaista tyttöä, jotka olivat myös suorittamassa työharjoittelua Moshissa. Louis näytti meille huoneemme ja esitteli hiukan taloa. Kello oli jo lähes yksitoista, joten päätimme pitkän matkan päätteeksi mennä suihkun kautta nukkumaan. Ensimmäisenä yönä nukkuminen oli hivenen haasteellista, sillä läheisen kanalan Mama Kukun kanat pitivät kovaa meteliä. Lisäksi aasit, lehmät ja koirat huusivat pihalla.
Aamulla nukuimme pitkään ja heräsimme virkeinä auringon jo paistaessa. Ensimmäisen päivän ohjelmana oli orientaatiota ja swahilin kielen alkeita. Söimme aamupalaa rauhassa kahdestaan, sillä uudet ystävämme olivat jo lähteneet töihin. Aamiaisen jälkeen tutustuimme taloomme sekä pihaan tarkemmin. Kävimme katsomassa lemmikkiaaseja löysimme myös muutaman kilpikonnan! Otimme ensimmäiset valokuvat ja nautimme lämmöstä.
Aamupäivällä tapasimme Beatricen, joka on Tanzania Volunteersin työntekijä. Hänen työtehtäviinsä kuuluu swahilin opettaminen sekä kulttuuriin tutustuttaminen ja käytännön asioissa auttaminen. Istuimme pihassa ja opiskelimme swahilia muutaman tunnin. Lounaan jälkeen Hanna Metso piti meille orientaatiokurssin Moshin kaupungista, talon säännöistä ja paikallisesta kulttuurista englanniksi.
Moshin kaupunki sijaitsee Kilimanjaro-vuoren juurella Tansanian pohjoisosassa. Kaupungin alueella asuu noin 150 000 ihmistä, mutta ympäröivä maaseutu mukaan laskettuna asukasluku nousee jopa miljoonaan. Kaupungin lähistöllä asuu paljon maasai -heimolaisia, jotka erottuivat selkeästi katukuvassa.
Seuraavana päivänä heräsimme yhdeksältä ja söimme aamupalaksi kananmunaa ja vaaleaa paahtoleipää. Aamiainen oli joka päivä lähes sama. Joko vaaleaa tai tummempaa leipää, kurkkua ja tomaattia sekä tuoretta mangoa ja hedelmämehua. Joinakin päivinä oli tarjolla myös keitettyä kananmunaa, mysliä tai nakkeja.
Aamupalan kanssa lähdimme käymään kaupungilla Beatricen kanssa. Matkaa daladala -pysäkille oli noin yksi kilometri. Seisoimme pysäkillä jonkin aikaa, mutta koska ei tullut yhtään daladalaa, johon olisimme mahtuneet kyytiin, menimme kaupunkiin taksilla. Daladalat ovat siis paikallisia busseja, käytännössä pakettiautoja, joihin tungetaan 20-30 ihmistä sisään. Osa matkustajista ei mahdu autoon sisälle, vaan roikkuu käsien varassa auton ulkopuolella. Pysäkiltä hypätään kyytiin kun kohdalle tulee sellainen dala, johon uskoo mahtuvansa. Kun haluaa jäädä pois, huudetaan shusha, ja auto pysähtyy seuraavalla pysäkillä. Matka maksetaan joko pois jäätäessä tai matkan aikana, mikäli rahastaja mahtuu liikkumaan. Matka talolta kaupungille maksaa 300 shillinkiä eli n. 15 senttiä.
Liikenne kaupungin keskustassa oli kaoottinen, eikä liikennevaloja tai suojateitä ollut. Beatrice näytti meille, missä on kauppa, posti, pankkiautomaatti, rahanvaihtopiste jne. Kävimme ostamassa hyödyllisiä perustarvikkeita, kuten shampoota ja pyykkipulveria. Länsimaiset tuotteet ovat Tansaniassa kalliita, ja niistä saa maksaa saman hinnan, joskus jopa enemmänkin kuin Suomessa. Sen sijaan paikalliset tuotteet ovat edullisia. Esimerkiksi limonadi maksaa noin 25 senttiä/pullo.
Kaupungilla liikkuessamme saimme osaksemme paljon huomiota. Meitä tuijotettiin ja kommentoitiin avoimesti. Ihmiset huusivat peräämme ’mzungu’, mikä tarkoittaa valkoista/turistia. Aluksi huutelu tuntui hiukan epämukavalta, mutta siihen tottui nopeasti ja sillä ei tarkoitettu mitään pahaa.
Aloimme jo tottua talon tapoihin, ja pikkuhiljaa opimme liikkumaan lähiseuduilla ja lopulta myös keskustassa. Normaalisti päivä alkoi aamiaisen syönnillä ja lääkkeiden ottamisella. Söimme päivittäin malarialääkettä sekä maitohappobakteeria. Aamiaisen jälkeen lähdettiin töihin. Koska Hannan työpäivä alkoi niin aikaisin, Louis tai Hanna vei hänet sinne autolla. Kata puolestaan käveli töihin samaa matkaa muiden asukkaiden kanssa.
Työpäivä kesti seitsemän tuntia, ja sen jälkeen tulimme takaisin talolle syömään lounasta. Iltapäivisin kävimme läheisen hotellin kuntosalilla ja uima-altaalla tai lähdimme kaupungille kahville tai ostoksille. Ostosten tekeminenkin oli kovin erilaista kuin Suomessa, sillä paikallisen tavan mukaan hinnoista piti aina tinkiä. Aluksi oli vaikea hahmottaa, paljonko tuotteista kannattaa maksaa ja millä taktiikalla parhaan hinnan saa. Tässäkin asiassa harjoitus tekee mestarin.
Välillä piti myös pestä pyykkiä, ja siihen vierähtikin helposti aikaa, sillä pyykkäys tapahtui käsin talon takapihalla.
Aurinko laski noin seitsemän aikaan, ja sen jälkeen kadulla ei ollut enää turvallista liikkua muuten kuin taksilla. Yleensä illat vietimmekin talolla muiden asukkaiden kanssa. Kirjoittelimme matkapäiväkirjaa, skypetimme Suomeen tai pelailimme pelejä. Viikonloppuisin saatoimme illalla lähteä ravintolaan syömään tai paikalliseen Glacier-ulkoilmabaariin tanssimaan. Glacier oli mukava illanviettopaikka, jossa noin puolet asiakkaista oli paikallisia ja loput vapaaehtoistyöntekijöitä tai muita turisteja. Ihmiset tanssivat koko illan, ja välillä pääsi seuraamaan myös dance battleja, joissa paikalliset miehet ottivat mittaa toisistaan.
Tansanialainen kulttuuri on hyvin erilainen kuin suomalainen. Kulttuurissa on muutamia ominaispiirteitä, jotka kannattaa omaksua nopeasti, sillä se helpottaa sopeutumista. Ensinnäkin hitaus – pole pole. Kaikki tapahtuu rauhallisesti eikä mihinkään ole koskaan kiire. Tämä pätee niin työpaikoilla kuin vapaa-ajallakin.
Tervehtiminen ja kuulumisten vaihto on tärkeä osa kanssakäymistä. Myös tuntemattomia ihmisiä tervehditään kadulla esimerkiksi huudahtamalla ”jambo”. Töissä tervehditään kaikkia erikseen, ja töiden aloittaminen voi hyvin viivästyä, jos kuulumisten vaihtaminen on kesken. Tervehdyksiä on monta erilaista, ja ne on syytä opetella heti, sillä niitä käytetään paljon. Tansanialaiset arvostavat sitä, että turistit osaavat edes hiukan swahilia.
Tansanialaisessa kulttuurissa rehellisyyttä ei arvosteta yhtä korkealle kuin Suomessa. Mikäli et ole tarpeeksi huolellinen, ihmiset voivat jossain tilanteessa käyttää sitä hyväkseen. Rahanvaihtopisteissä, kaupassa ja pankkiautomaatilla pitääkin olla erityisen huolellinen ja laskea rahat hyvin. Mikäli huomaat saaneesi väärin rahasta takaisin, huomauta siitä heti! Suuria summia ei kannata kanniskella mukana, ja automaatilla käynnin jälkeen on hyvä ajaa taksilla pois keskustasta. Ei ole huono idea käyttää vaatteiden alla pidettävää pussukkaa rahojen säilytykseen.
Pukeutumisessa tulee ottaa huomioon paikallinen kulttuuri. Alueella elää paljon mm. muslimeja. Julkisilla paikoilla polvet ja olkapäät tulee olla peitettynä. Liian tiukkoja ja ihonmyötäisiä vaatteita kannattaa välttää. Erityisesti tähän kannattaa kiinnittää huomiota työpaikalla, mutta myös vapaa-ajalla on kohteliasta pukeutua paikallista kulttuuria kunnioittavasti.
Tanzania Volunteers järjestää lisämaksusta erilaisia retkiä ja safareita. Osallistuimmekin TVL:n kautta kolmen päivän safarille ja päiväretkelle Materuni-vesiputouksille. Lisäksi kävimme itsenäisesti tutustumassa lähellä sijaitsevaan Arushan kaupunkiin ja otimme paikalliselta matkanjärjestäjältä retken kuumille lähteille.
Safari: Tarangine, Ngorongoro, Lake Manyara 3.2.2012
Varasimme Tanzania Volunteersin kautta kolmen päivän safarin, jonka aikana vierailimme Tarangiren kansallispuistossa, Ngorongoron kraaterissa sekä Lake Manyaran kansallispuistossa. Päädyimme ottamaan safarit Tanzania Volunteersin kautta, sillä safarit ovat hintavia ja odotuksemme olivat korkealla, valitsimme siis luotettavimman matkanjärjestäjän. Meitä lähti matkaan viisi henkilöä ja hinta oli 390 USD.
3.2.2012, Perjantai-aamuna kello kahdeksan hyppäsimme safariauton kyytiin ja ajoimme kohti Arushaa. Arushassa kävimme ostamassa hiukan snackseja paikallisesta supermarketista ja jatkoimme matkaa Tarangiren kansallispuistoon. Olimme perillä n. klo 12 ja aloitimme ajelun. Tarangiressa näimme periafrikkalaista savannimaisemaa, tuhatvuotisia Baobab-puita ja paljon norsuja! Tarangirea kutsutaan myös ”norsujen kodiksi”, sillä siellä asustavat Tansanian suurimmat norsulaumat. Norsujen lisäksi näimme myös impaloita, apinoita, villisikoja, mangusteja, lintuja ja erilaisia sarvieläimiä. Maisemat olivat upeat ja valokuvia otettiin, ja paljon!
Olimme valinneet safarillemme telttayöpymisen ja illan suussa lähdimmekin ajaamaan kohti majapaikkaamme, Havennature Tented Campia. Yövyimme teltoissa jotka olivat tilavat ja joissa oli kunnon sängyt! Majapaikassamme oli myös ravintola ja suihkuista tuli lämmintä vettä, oli siis kaikkea mitä kaivata saattaa! Miljöö oli aivan mieletön ja palvelu oikein ystävällistä.
Seuraavana aamuna lähdimme suuntasimme Ngorongoron suojelualueelle. Ngorongoron suojelualueen keskipisteenä on Ngorongorovuoren kraatteri, joka on suurin kokonainen vulkaaninen kraatteri maailmassa. Siellä elävät kaikki keskeiset savanniluonnon villieläinlajit. Odotukset olivat korkealla, sillä olimme kuulleet että Ngorongoro olisi yksi parhaista safarikohteista! Ja kylläpä se suorastaan ylitti meidän odotuksemme! Ajoimme kapeaa kiemurtelevaa vuoristotietä ensin ylös, kraaterin reunalle ihailemaan henkeäsalpaavia maisemia. Katselimme alas kraateriin ja koetimme parhaamme mukaan vangita upeat maisemat filmille. Valitettavasti kuvat eivät tee oikeutta maisemalle, mutta ehkä niistä jonkin käsityksen saa. Sitten ajoimme samanlaista vuoristotietä alas kraateriin. Välillä tuntui siltä kuin olisi ollut vuoristoradassa, sen verran hurjaa menoa oli! Luotimme kuitenkin kuskiimme/oppaaseemme, joka oli tehnyt hommaansa jo 20 vuotta.
Alhaalla kraaterissa näimme melkein heti leijonan makoilemassa rauhassa tien vieressä. Ajoimme auton ihan siihen viereen ja vaan tuijotimme sitä! Vähän matkan päästä löytyi lisää kuumuuden uuvuttamia leijonia, jotka niinikään makoilivat tien reunassa. Leijonien lisäksi näimme seeproja, gaselleja, antilooppeja, villisikoja, norsuja, sarvikuonoja, virtahepoja, hyeenoja, buffaloita, flamingoja sekä muita hienoja lintuja.
Olimme todella onnekkaita nähdessämme sarvikuonot, sillä ne ovat todella uhanalaisia ja niitä asuu suojelualueella enää 20kpl.
Viimeisenä päivänä vuorossa oli Lake Manyaran kansallispuisto, jonka merkittävin ominaispiirre on koko Itä-Afrikan suurin ja monimuotoisin pohjavesimetsä, joka on luonut alueelle ainutkertaisen luonnonympäristön. Se on myös yksi UNESCOn maailmanperintökohteista. Lake Manyara oli enemmän sademetsätyyppinen, mutta sieltä löytyi myös akaasiasavannia ja ruohotasankoa. Lake Manyara on todella hyvä paikka nähdä apinoita sillä niitä siellä riitti! Apinoiden lisäksi näimme seeproja, gnuita, erilaisia lintuja sekä kirahveja. Leopardia yritimme kovasti bongailla mutta valitettavasti se oli liian hyvin piiloutunut…
Kaikki kolme kohdetta olivat todella erilaisia, ja oli todella hyvä että pääsimme näkemään niin erilaisia luonnonpuistoja. Olimme todella tyytyväisiä safarin antiin ja annoimmekin kuskille hiukan ylimääräistä tippiä, sillä hän oli todella asiansa osaava kuski/opas.
Hot Springs 3.3.2012
Reissun kuumille lähteille järjesti paikallinen mies, joka oli vapaaehtoistyöntekijänä lastenvankilassa. Asuintoverimme Ville oli myös töissä siellä, joten hän varasi reissun. Kyytimme oli tarkoitus tulla hakemaan meitä klo 10, mutta tansanialaiseen tapaan kyyti oli vähän myöhässä ja tuli joskus puoli yhdentoista jälkeen… J Reissu maksoi n. 80 000 shillinkiä eli nelisenkymmentä euroa ja hinta sisälsi kuljetuksen lähteille, lounasboksin ja vettä. Matka taittui daladalalla mutta tällä kertaa siellä ei onneksi ollut muita kun meidän porukka!
Alkumatka taittui ihan hyvin asfalttitietä pitkin, mutta tunnin verran mentiin sellaista kuoppaista hiekkatietä… Auto pomppi holtittomasti sinnetänne ja välillä vähän suti mutalammikoissa mutta kaikeksi onneksi päästiin ehjänä perille eikä jouduttu työntämään tms! Hiukan meitä kyllä jännitti että kestääkö auto vai ei…
Maisemat matkan varrella oli aika karut, todella kuivaa joka puolella, talot olivat suurimmaksi osaksi ihan sellaisia hökkeleitä ja risukyhäelmiä, laiduntavat lehmät olivat nälkäkuoleman partaalla… Mietitimme, että millaisetkohan maisemat siellä kuumilla lähteillä on mutta kun pääsimme perille niin huomasimme, että sehän oli pieni maanpäällinen paratiisi!
Vesi oli mukavan lämmintä ja kirkasta, ja vaikka syvyyttä oli monta metriä niin pohjaan näkyi ihan selvästi! Pulikoimme siellä muutaman tunnin, otimme paljon valokuvia ja nautimme olostamme!
16.2.2012 Vierailu Mahabusu – lastenvankilaan.
Asuintoverimme Ville työskenteli lasten vankilassa ja lähdimme hänen mukaansa katsomaan millaista siellä oli. Matka vankilalle taittui kävellen ja kesti noin tunnin.
Vankila oli sellainen aika pieni rakennus missä oli yksi luokkahuone, makuuhuone ja pieni muurein aidattu piha. Siellä ne lapset päivänsä viettävät, joka ikinen päivä. Lapsia oli siellä vähän alle parisenkymmentä ja kaikki poikia. Suurin osa oli 15-16vuotiaita mutta oli siellä muutama nuorempikin. Lapset ovat päätyneet vankilaan poliisin saadessa heidät kiinni pienistä rikoksista ja vankilassa ollessaan he odottavat pääsyä oikeudenkäyntiin. Tarkoitus on että lapset ovat vankilassa vain väliaikaisesti, mutta osa lapsista on viipynyt vankilassa jo vuosia.
Aluksi esittelimme itsemme lapsille ja sen jälkeen he esittelivät itsensä ja kertoivat mistä ovat kotoisin. Ensin opetettiin heille vähän matematiikkaa, osa osasi todella hyvin laskea ja mutta osa vaan kopioi numeroita taululta. Matematiikan jälkeen askarreltiin paperiveneitä! Meininki oli aivan erilaista kuin Suomessa! Parikymmentä n. 15-vuotiasta poikaa istuivat kiltisti paikallaan ja keskittyneesti askartelivat paperiveneitä, sekä koristelivat ne kauniisti mm. sydämin! Kai heistä oli mukavaa päästä tekemään ihan mitä tahansa, sillä ilman vapaaehtoistyöntekijöitä nämä lapset joutuvat viettämään aikansa lukittuna yhteen huoneeseen…
Kokemus oli todella avartava! Omat ongelmat tuntuivat häviävän pieniltä näiden poikien elämää miettiessä ja kyllä nyt osaa taas aivan eri tavalla arvostaa omaa elämäänsä! Onneksi näimme vankilassa myös muutaman todella fiksun pojan, jotka varmasti tulevat pärjäämään elämässä jos vaan pois päästessään onnistuvat pysymään kaidalla tiellä ja pääsemään kouluun/töihin.
Arusha
Päätimme lähteä omatoimisesti tutustumaan Moshista noin 80 kilometrin etäisyydellä sijaitsevaan Arushan kaupunkiin. Pakkasimme mukaamme hammasharjat sekä Lonely Planetin Tansania-oppaan, ja lähdimme daladalalla kohti Moshin linja-autoasemaa. Löysimme oikean kulkuneuvon helposti. Linja-autoasemalle saapuessamme luoksemme asteli heti poika, joka kysyi mihin olimme matkalla ja opasti meidät oikeaan bussiin.
Linja-auto oli dala dalaan tottuneelle varsinaista luksusta, sillä mahduimme kaikki omille penkeillemme istumaan. Ennen kuin pääsimme lähtemään kohti Arushaa, linja-auto teki Moshin keskustassa vielä muutaman kierroksen, jonka aikana rahastajapoika yritti houkutella lisää ihmisiä kyytiin. Lopulta kuitenkin pääsimme oikealle tielle, ja matka kohti Arushaa alkoi. Matkaa oli ainoastaan 80 kilometriä, mutta matkan taittamiseen vierähti lähes kolme tuntia. Tiet olivat mutkaisia ja huonokuntoisia, ja lisäksi muutaman kilometrin välein pysähdyttiin ottamaan ihmisiä kyytiin ja järjestelemään matkustajia uudestaan, jotta kaikki mahtuisivat sisään. Bussimatkaa ei kuitenkaan ollut hinnalla pilattu, se maksoi ainoastaan 2000 shillinkiä eli yhden euron.
Saapuminen Arushan linja-autoasemalle oli sekin jo elämys! Heti kun auto pysähtyi, bussipysäkillä odottelevat kaupustelijat vetivät linja-auton ikkunat auki ja tunkeutuivat sisään myymään kaikkea savukkeista hajuvesiin. Paikallinen nainen huudahti meille ”Watch your bags!” ja se olikin hyvä neuvo. Tunkeuduimme ulos bussista ja kaupustelijoiden läpi laukuista tiukasti kiinni pitäen.
Emme ehtineet kauaa mietiskellä, mistä löytäisimme yösijan. Nuorehko poika tuli luoksemme, ja kysyi mitä etsimme. Kysyimme häneltä, tietääkö hän missä sijaitsee Monje’s Guesthouse – hostelli, jonka olimme löytäneet Lonely Planetista – ja poika kaivoikin välittömästi taskustaan paikan käyntikortin ja lähti saattamaan meitä hostellille.
Saimme Monje’s Guesthousesta edullisesti huoneet. Omalla suihkulla ja vessalla varustettu kahden hengen huone maksoi yöltä 20 000 shillinkiä (10 euroa), ja hintaan sisältyi vielä aamupala. Ylimääräistä liikkumistilaa tai äänieristystä huoneista ei toki löytynyt, mutta olimme erittäin tyytyväisiä hinta-laatusuhteeseen. Jätimme osan tavaroista huoneisiin ja pikaisen suihkun jälkeen päätimme lähteä etsimään ruokapaikkaa.
Kysyimme hostellin omistajalta vinkkejä hyvään ruokapaikkaan. Hän neuvoi meille keskustan toisella laidalla sijaitsevan ostoskeskuksen, ja lähetti erään saattajapojan viemään meitä perille. Onneksi meidän ei tarvinnut kävellä ensimmäistä kertaamme keskutassa yksin! Vaikka olimme Moshissa jo tottuneet kaupustelijoihin ja hulluun liikenteeseen, oli Arusha vielä kaksin verroin kaoottisempi. Myyjät tarttuivat käsiimme kiinni yrittäessään houkutella meitä liikkeisiinsä ja joka kadun kulmasta seuraamme liittyi joku, joka halusi kaupata meille safaria, tinga tinga –maalauksia tai muuten vain halusi rahaa.
Olimme suorastaan helpottuneita päästessämme ostoskeskuksen alueelle. Kävimme ensin tavaratalossa ostamassa vettä, ja sen jälkeen istahdimme ravintolaan nauttimaan auringonpaisteesta ja pizzoista. Kun vatsat olivat täynnä, teki mieli jo päästä shoppailemaan. Löysimme ihastuttavan kaupan, jossa myytiin maasai -naisten käsin tekemiä koruja ja matkamuistomyymälän, josta pääsimme ostamaan tuliaisia perheillemme.
Lähdimme kävelemään ostoskeskukselta takaisin keskustaa kohti. Päätimme oikaista hiukan eri reittiä kuin olimme tulleet, mutta meille selvisi hyvin nopeasti, miksi poika oli menomatkalla vienyt meidät hieman pidempää reittiä. Pysähdyimme kapealla kujalla erääseen liikkeeseen, ja matkatoverimme Julia kaivoi kaupan sisällä kameransa esille. Kaupan myyjä tuli kauhistuneena Julian luokse, ja käski tätä laittaa kameran heti pois. Myyjä sanoi meille, että valkoisten on todella vaarallista olla tällä alueella, ja meidän täytyy pitää tiukasti laukuistamme kiinni, koska joku voi tulla ryöstämään meidät kanssa. Päätimme lähteä takaisin samaa reittiä kuin olimme tulleetkin. Myöhemmin luimme Lonely Planetista, että olimme olleet juuri sellaisella alueella, jossa tapahtuu paljon väkivaltaisia ryöstöjä. Onneksi selvisimme kuitenkin vain säikähdyksellä. Palasimme keskustan kautta majapaikkaamme. Illalla lähdimme vielä ulos syömään, mutta palasimme ajoissa hostellille, sillä seuraavana aamuna oli tiedossa aikainen herätys.
Hostellilla nautitun aamiaisen jälkeen hyppäsimme taksin kyytiin, ja lähdimme Maasai -markkinoille, joilla myytiin kaikenlaista matkamuistoa kengistä koruihin ja puulusikoista maalauksiin. Olisimme viihtyneet alueella tuntikausia, mutta taksikuski odotti meitä pihalla, joten shoppailuhimoja oli pakko hieman hillitä. Kun hätäiset ostokset oli saatu tehtyä, kipusimme jälleen taksiin ja lähdimme kohti Meserani-käärmepuistoa ja maasaimuseota.
Käärmepuistossa pääsimme näkemään oppaan johdolla erilaisia käärmeitä, mm. erittäin vaarallisen mustamamban – onneksi tosin vain lasin takaa. Käärmeiden lisäksi puistossa oli krokotiileja, kilpikonnia, lintuja ja jopa yksi apinakin. Hanna pääsi silittämään krokotiilinpoikasta, ja me kaikki saimme pidellä käsissämme käärmettä.
Samalla pääsylipulla pääsimme myös maasai -museoon. Museossa oli esillä maasaiden erilaisia kansallispukuja, työkaluja ja muita välineitä. Opas kertoi meille heimon tavoista ja perinteistä. Museovierailu oli hyvin mielenkiintoinen, sillä saimme paljon lisätietoa tuosta heimosta, jonka edustajia olimme niin paljon nähneet matkamme aikana.
Mutta paras osuus oli vielä edessä! Museon takana aukeni pikkuruinen maasai -kylä, jossa maasai -naiset pitivät putiikkejaan. Me tytöt menimme aivan sekaisin niistä kauniista koruista, kengistä ja puisista veistoksista, joita naiset kaupittelivat. Hinnatkin olivat edullisemmat kuin missään muussa myymälässä, sillä naiset olivat itse valmistaneet myymänsä tuotteet. Laukut ostoksia pullottaen olikin hyvä lähteä kotimatkalle. Bussimatkakin sujui hiukan nopeammin kuin mennessä, ja Moshiin päästyämme ajoimme taksilla takaisin TVL-talolle. Olimme väsyneitä, mutta onnellisia! Reissu oli ollut erittäin onnistunut.
Vesiputous
Tanzania Volunteers järjestää kohtuullista korvausta vastaan erilaisia päiväretkiä, ja päätimme ottaa heidän kauttaan retken Materuni-nimisille vesiputouksille. Matkaan lähdimme me kaikki talon viisi suomalaista sekä saksalainen tuttavamme. Pakkasimme aamulla itsemme ja eväsboksimme Louisin autoon, ja aloitimme noin tunnin mittaisen ajomatkan. Matkalla kuitenkin pysähdyimme täydentämään eväsvarastoamme banaaneilla sekä jackfruitilla, joka on maailman suurin hedelmä.
Vesiputouksille asti ei pääse ajamaan autolla, vaan jätimme auton parkkiin ja lähdimme kävelemään kohti putouksia. Kuljimme pienen kylän läpi hiekkapolkuja pitkin. Matkalla Louis näytti meille banaanipuita ja kahvipensaita, sekä kertoili paikallisten ihmisten elämästä. Pääsimme perille ilman että kukaan liukastui mutaisilla poluilla. Vesiputous oli todella vaikuttava, kaikki kaivoivat välittömästi kamerat esiin ja alkoivat kuvata. Kun kuvia oli napsittu tarpeeksi, oli aika pulahtaa virkistävään veteen. Ja vesi olikin todella kylmää, lähes kuin avannossa.
Siirryimme rannalle kuivattelemaan ja syömään eväitä. Paikallisia poikia alkoi virrata paikalle vilvoittavan uimaveden houkuttamina. Nautimme auringon paisteesta ja kauniista maisemista sekä seurasimme paikallisia ihmisiä, jotka taidokkaasti kiipesivät vesiputouksen alla olevaan luolaan ja hyppivät sieltä veteen.
Iltapäivällä sää alkoi hieman viilentyä, ja muutama vesipisarakin tipahti taivaalta. Päätimme lähteä kävelemään takaisin autolle, sillä kunnon sateen yllättäessä olisi polku muuttunut kulkukelvottoman mutaiseksi. Autolle päästyämme maistelimme jackfruitia, josta Louis leikkasi meille paloja veitsellä. Hedelmä oli todella makea, ja muistutti maultaan jotakin banaanin ja ananaksen välimaastosta.
Koska ei alkanutkaan sataa, Louis halusi vielä viedä meidät näköalapaikalle katselemaan maisemia. Ajoimme autolla jyrkkää tietä kukkulan rinnettä ylös, ja loppumatkan taivalsimme taas jalkaisin. Huipulta avautui henkeäsalpaavat maisemat. Näimme Moshin keskustaan asti ja pidemmällekin. Yritimme ottaa valokuvia, mutta ne eivät mitenkään tehneet oikeutta tuolle upealle maisemalle. Kun olimme saaneet pällistellä näkyä kylliksemme, alkoi kotimatka.
RAU
Tanzania Volunteers järjesti meille tilaisuuden päästä tutustumaan RAUn päiväkotiin, joka on HIV-positiivisten vanhempien lapsille tarkoitettu vankila. RAUn on alun perin perustanut suomalainen homeopaatti, joka tuli Tansaniaan hoitamaan HIV-positiivisia ihmisiä. Kun potilaat alkoivat parantua niin paljon, että he kykenivät taas menemään töihin, seurasi uusi ongelma: minne laittaa lapset päivän ajaksi? Ratkaisuna ongelmaan oli perustaa päiväkoti. Päiväkoti toimii yksityisten lahjoitusten turvin, ja se työllistää neljä paikallista naista, jotka ovat kaikki HIV-positiivisia. Lastentarhaan mahtuu kerralla noin 30 lasta.
Aamulla Louis vei meidät talon asukkaat, työntekijämme Beatricen sekä opettajamme Tarjan päiväkodille. Uteliaat lapset olivat meitä vastassa ovella. Astuimme sisään pieneen luokkahuoneeseen ja esittäydyimme lastentarhan opettajille sekä ruotsalaiselle tytölle, joka oli päiväkodilla vapaaehtoistyössä. Seuraavaksi kuuntelimme, kuinka jokainen lapsi esitteli itsensä englanniksi.
Kun esittelyt oli hoidettu, annoimme lapsille opettajamme Tarjan tuomat kynät ja vihkot. Tämän jälkeen aloimme askarrella lapsien kanssa. Jokainen lapsi piirsi paperille kätensä ääriviivat, ja koristeli piirroksen haluamallaan tavalla. Lapsilla on kummeja, jotka lahjoittavat päiväkodille rahaa, joten piirustukset oli tarkoitus lähettää lasten kummeille.
Seuraavana oli vuorossa aamupuuron syönti. Lapset istuivat rinkiin huoneen reunoille, ja jokaiselle tuotiin eteen puurokulho. Puuron syönnin – tai enemminkin juonnin – jälkeen alkoi lasten leikkihetki. Iso korillinen leluja kaadettiin lattialle, ja lapset hyökkäsivät innoissaan niiden kimppuun. Lelut olivat suurimmaksi osaksi rikkinäisiä, mutta se ei vauhtia haitannut. Aika kului nopeasti lasten kanssa leikkiessä, ja pian olikin aika lähteä kotiin. Afrikkalaiseen tapaan vielä kuitenkin laitettiin musiikkia soimaan ja tanssittiin, mikä oli selkeästi lapsille todella mieluisaa.
Ennen kotiinlähtöä annoimme vielä lapsille Suomesta tuotuja makeisia, jotka lapset ottivat vastaan hyvillä mielin. Vierailu päiväkotiin oli hyvin avartava kokemus, eikä voi kuin ihmetellä miten lapset jaksoivat olla niin reippaita ja iloisia, vaikka heillä on ollut vaikea alku elämässään. Osa lapsista oli selkeästi hyvinkin kipeitä, mutta se ei haitannut leikkiä ja opiskelua. On todella hienoa, että ihmiset lahjoittavat rahaa hyvän asian puolesta, sillä ilman lahjoitusrahoja ei näillä lapsilla olisi paikkaa minne mennä vanhempien työpäivän ajaksi.
Parkview Inn
Hanna työskenteli Parkview Inn- nimisen hotellin vastaanotossa. Parkview Inn on lokakuussa 2005 avattu hotelli Moshin keskustassa. Hotelli aloitti toimintansa 17 huoneella, mutta tällä hetkellä huoneita on jo 44. Hotellissa työskentelee noin 20 vakituista työntekijää. Siellä majoittuu lähinnä ulkomaisia turisteja jotka ovat tulleet kiipeämään Kilimanjarolle ja käymään safareilla. Hotellilla on uima-allas, ravintola, baari ja kokoustila.
Ensimmäisen viikon työskentelin hotellin ravintolassa, aamiaistarjoilussa. Menin töihin puoli seitsemäksi ja aloitimme aamiaisvalmistelut. Keitimme kahvia, teetä ja lämmintä maitoa. Leikkasimme hedelmiä tarjolle ja odotimme asiakkaita. Aamiainen alkoi klo 7 ja kun asiakkaat saapuivat ravintolaan heiltä käytiin kysymässä haluavatko he teetä/kahvia? Miten he haluavat kananmunansa valmistettavan ja saisiko heille olla paahtoleipää. Sitten ko. ruuat tarjoiltiin pöytään. Tyhjät pöydät blokattiin ja katettiin uudestaan.
Aamiainen loppui klo 10, jonka jälkeen blokattiin pöydät, vaihdettiin puhtaat pöytäliinat, tiskattiin astiat ja pestiin ravintolan lattiat. Pöydät katettiin uudestaan lounasta varten joskin lounasaika oli kovin hiljainen ja asiakkaita todella vähän. Asiakkaat saivat syödä tai hakea virvokkeita ravintolasta ja ostokset kirjattiin erillisiin tilausvihkoihin ja laskutettiin vastaanotossa uloskirjautumisen yhteydessä.
Seuraavalla viikolla siirryin työskentelemään hotellin vastaanottoon. Vastaanotto oli erillinen pieni rakennus hotellirakennuksen vieressä. Työaikani vastaanotossa oli sama kuin muiden työntekijöiden, eli klo 7.00-14.00. Työpaikkaohjaajani, Hra. Hussein työskenteli myös samassa rakennuksessa, joten hän oli paikalla aina tarvittaessa. Kanssani työskenteli aina myös 1-2 muuta respatyttöä.
Työpäivät alkoivat aina edellisen päivän laskujen lajittelulla, saman huoneen laskut niputettiin yhteen ja samana päivänä uloskirjautuvien laskut laitettiin yhteen pinoon ja muut toiseen pinoon. Tämän jälkeen oli vuorossa vastaanoton siivous, pyyhimme pölyt sekä pesimme ikkunat ja lattiat. Uloskirjautuminen oli klo 10 joten siihen asti asiakkaat kävivät tasaiseen tahtiin palauttamassa huoneensa avaimen ja maksamassa laskunsa. Ulos kirjautuessa piti tarkistaa asiakkaan lasku sekä se maksaako asiakas itse huoneen vai onko hänellä matkatoimiston voucher. Maksut kirjattiin manuaalisesti paperille ja paperi sekä rahat vietiin puolen päivän aikoihin hotellin kirjanpitäjälle. Uloskirjautuvat asiakkaat jättivät monesti ylimääräiset laukkunsa hotellille lähtiessään esimerkiksi kiipeämään Kilimanjarolle, tällöin niittasimme laukkuihin numerolaput ja veimme ne varastoon. Asiakkaalle annettiin samanlainen numerolappu jota vastaan he saivat lunastaa laukkunsa.
Sisään kirjautuvien asiakkaiden kohdalla tarkistettiin aluksi ovatko he tehneet varauksen matkatoimiston kanssa vai itse sekä tarkastettiin mahdollinen voucher. Tämän jälkeen asiakkaalle annettiin täytettäväksi matkustajatietolomake ja kerrottiin keskeiset asiat hotellista. Tämän jälkeen asiakas saatettiin huoneeseensa.
Vastaanoton työtehtäviin kuului myös varausten vastaanottamista puhelimitse, asiakkaiden neuvomista sekä erilaisten paperihommien tekeminen, kuten laskujen avaaminen ja sulkeminen sekä päivän varauslistan kirjoittaminen. Myös erinäisten juoksevien asioiden hoitaminen kuului vastaanoton työtehtäviin.
Työnteko Tansaniassa oli kovin erilaista kuin Suomessa ja välillä tuntui siltä että meitä oli respassa liian monta samaan aikaan sillä kaikille ei aina riittänyt tekemistä. Töissä piti olla myös aika oma-aloitteinen sillä töitä piti itse osata vaatia. Paikalliset eivät mielellään käskeneet minua tekemään mitään vaan minun piti itse kysellä että mitä voisin tehdä.
Kaikki mahdollinen tehtiin manuaalisesti, lappusia pyöriteltiin ja laskut laskettiin laskimella moneen kertaan virheiden välttämiseksi, tästä johtuen esimerkiksi uloskirjautumistilanne kesti kovin kauan ja välillä huomasin asiakkaiden hiukan turhautuvan hitauteen.
Jos asiakkaita oli vastaanotossa monta yhtä aikaa, niin ketään ei palveltu kerralla loppuun asti vaan kaikkia yritettiin palvella samaan aikaan, mikä aiheutti välillä vähän sekaannuksia eikä erityisen tehokkaaltakaan tuntunut. Asiakaspalvelu oli myös kovin erilaista kuin Suomessa, Tansaniassa asiakas ei välttämättä ole se kaikista tärkein ja välillä paperityöt saattoivat mennä asiakkaan palvelemisen edelle. Koetin omalla esimerkilläni näyttää miten Suomessa asiakkaita palvellaan ja usein asiakkaat kääntyivätkin ensin minun puoleeni.
Muut työntekijät vastaanotossa olivat nuoria, suurin piirtein 20-25-vuotiaita tyttöjä. Vaihtuvuus oli vastaanotossa suuri, sillä siellä työskentelevät tytöt opiskelivat samaan aikaan jotain muuta ammattia ja valmistuttuaan lähtivät muualle töihin.
Kaikki hotellin työntekijät olivat todella mukavia ja ottivat minun sydämellisesti vastaan. Osa työntekijöistä osasi ainakin jonkin verran englantia, osa ei ollenkaan. Vastaanotossa kaikki osasivat suhteellisen hyvin englantia, tosin kesti hetken oppia ymmärtämään sitä, sillä ääntäminen ja aksentti olivat hiukan erilaisia. Sen lisäksi sanojen perään laitettiin välillä i-kirjain ja l- sekä r-kirjaimet vaihtoivat usein paikkaa keskenään.
Katariinan harjoittelupaikat: World Quality Travels & Mauly Tours
Maanantaiaamuna lähdin Hannan ja Beatricen kanssa daladalalla kohti kaupunkia, ja tiedossa oli ensimmäinen työpäiväni Word Quality Travels –nimisessä matkatoimistossa. Minua jännitti hieman, sillä en tarkalleen tiennyt, minkälaisia työpäiväni tulisivat olemaan. Jännitys kuitenkin katosi heti työpaikalle saapuessa, sillä minut otettiin todella ystävällisesti ja lämpimästi vastaan. Pääsin heti tietokoneen ääreen istumaan, ja esimieheni Mr. Erasto alkoi opettaa minulle Galileo-varausjärjestelmän käyttöä. World Quality Travelsin asiakkaat olivat lähinnä paikallisia ihmisiä, jotka ostivat lentolippuja Tansanian sisäisille tai kansainvälisille lennoille.
Ensimmäiset työpäivät kuluivat nopeasti uutta varausjärjestelmää opeteltaessa. Koska asiakkaat olivat swahilinkielisiä, hoiti Mr. Erasto pääasiassa keskustelupuolen, ja minun tehtäviini kului lippujen kirjoitus, rahojen vastaanottaminen sekä lippujen tulostaminen. Matkatoimiston tuotteisiin ei kuulunut ollenkaan pakettimatkoja, vaan se myi ainoastaan lentolippuja. Tämän vuoksi asiakkaat tiesivät jo matkatoimistoon saapuessaan, mitä he halusivat ostaa.
Menin työpaikalle aamuisin kävellen, olin perillä noin puoli yhdeksältä. Tämän jälkeen avasin tietokoneen, ja jos asiakkaita ei ollut, harjoittelin varausjärjestelmän käyttöä Mr. Eraston tekemien harjoitustehtävien avulla. Yleensä ensimmäiset asiakkaat tulivat noin yhdeksän aikaan. Kotiin pääsin lähtemään kolmen aikaan. Mr. Erasto antoi minulle myös varausjärjestelmän manuaalin, jota minun piti opiskella talolla iltaisin.
Olin ehtinyt olla Quality Toursilla reilun viikon verran, kun low season alkoi. Tämän jälkeen matkatoimistolla ei ollut enää juuri mitään tekemistä, sillä asiakkaita ei välttämättä käynyt toimistolla päivän aikana yhtäkään. Onneksi Tanzania Volunteersin Hanna Metso sai minulle nopeasti järjestettyä haastattelun toiseen matkatoimistoon, jonne pääsinkin jatkamaan työharjoittelua.
Uusi työssäoppimispaikkani oli matkanjärjestäjä Mauly Tours. Maulyn päätuotteina olivat Kilimanjaron kiipeilyt sekä erilaiset safarit. Tämä toimisto oli huomattavasti isompi kuin edellinen, ja asiakkaita riitti. Täällä pääsin myös enemmän kontaktiin itse asiakkaiden kanssa, sillä asiakkaat olivat ulkomaalaisia ja näin ollen puhuivat englantia.
Mauly Toursilla työtehtäviini kuului asiakkaiden tiedostojen avaaminen. Käytännössä tämä tarkoitti siis sitä, että agentti tai suora asiakas lähetti sähköpostilla varauksensa Maulylle, ja tämä sähköposti tulostettiin. Kopioin sähköpostista kaikki asiakkaan tiedot, mm. lennot, majoitukset yms. valmiille kaavakkeelle, joka sitten sähköpostiviestin kanssa niitattiin pahviseen kansioon. Vasta tämän jälkeen varausta alettiin tehdä tietokoneella. Länsimaisittain tämä tuntuu hiukan monimutkaiselta, mutta syy menettelyyn oli yksinkertainen: koska sähköt menevät Tansaniassa poikki jopa päivittäin, ei pelkkä tietokoneella kirjaaminen ole kovin luotettavaa. Siksi oli kätevämpää säilyttää kaikki tärkeimmät tiedot paperimuodossa, jotta ne pääsi tarkastamaan myös sähköjen ollessa poikki.
Maulylla pääsin tutustumaan safaribisnekseen sekä Kilimanjaron kiipeilyyn hyvin läheltä. Aamuisin olin mukana punnitsemassa safarille lähtevien asiakkaiden rinkkoja. Joskus niissä oli liikaa painoa, jolloin asiakkaiden piti miettiä, mitä he haluavat jättää pois tai kantaa itse. Jokaista kiipeäjää kohti sai olla 15 kiloa tavaraa, jonka kantajat kantoivat vuorelle.
Eräänä päivänä pääsin mukaan, kun Kilimanjaron kiipeilylle lähtevät asiakkaat vietiin lähtöportille. Bussikuljetus lähti Mauly Toursin pihasta, ja ajomatka vuoren juurelle kesti noin tunnin. Perille päästyämme veimme asiakkaat syömään eväitään taukopaikalle, ja lähdimme hoitamaan lupa-asioita kuntoon. Myös täällä hoidettiin kaikki manuaalisesti ilman tietokoneita. Asiakkaiden tiedoilla täytetty lomake annettiin virkailijalle, joka tarkisti että kaikki on kunnossa. Hänelle annettiin myös Mauly Toursin luottokortin tiedot. Virkailija leimasi paperin, jonka jälkeen se piti vielä viedä toiselle virkailijalle. Kun toinenkin leima oltiin saatu, annettiin tämä lupalappu ryhmän oppaalle, jonka jälkeen ryhmä saattoi aloittaa kiipeämisen.
Olin todella tyytyväinen työssäoppimisjaksooni, sillä pääsin sen aikana näkemään kaksi hyvin eri tyyppistä matkatoimistoa. Erityisesti Mauly Tours oli todella mielenkiintoinen harjoittelupaikka, sillä pääsin näkemään matkailualaa myös matkanjärjestäjän puolta. Molemmissa työpaikoissa työntekijät olivat äärettömän ystävällisiä ja avuliaita, ja tunsin oloni todella tervetulleeksi työskentelemään heidän kanssaan. Suomalaisilla työpaikoillakin voitaisiin ottaa hieman oppia rennosta afrikkalaisesta asenteesta. Opin, että asioita on mahdollista hoitaa myös ilman ylenmääräistä stressiä.
Hakuna Matata!
Katariina ja Hanna
Saavuimme Tansaniaan 16. tammikuuta myöhään maantani-iltana. Takana oli lähes vuorokauden mittainen matka Turusta Moshiin. Tanzania Volunteersin talolle saavuttuamme olimmekin jo iloisia päästessämme lepäämään.
Ensimmäinen viikko meni lähinnä lomailun merkeissä, mutta opittavaa kulttuurista oli paljon. Tiistaina aloitimme swahilin kielen opiskelun, ja tutustuimme taloon sekä kotikatuumme.
Keskiviikkona kävimme kaupungin keskustassa ostoksilla ja hankimme tarpeellisia tarvikkeita, kuten pyykkipulveria ja puheaikaa kännykkäliittymiin. Keskustaan lähdimme taksilla, sillä pikkubussi daladalat olivat niin täynnä, ettemme mahtuneet niiden kyytiin.
Liikennekulttuuri tuntui aluksi todella kaoottiselta, sillä autot ja mopot kaahailevat kovaa vauhtia, eikä liikennevaloja tai suojateitä juurikaan ole. Ensimmäinen kadun ylityskin keskustassa oli jännittävä kokemus, sillä joka puolelta tuli autoja ja jossakin sopivassa välissä piti vain puikkelehtia tien yli ajoneuvojen välistä.
Perjantaina lähdimme käymään markkinoilla, joilla myytiin länsimaisia second-hand-vaatteita ja pääsimme harjoittelemaan tinkimistä. Saimme myös huomata, että vaikka täällä hintataso on Suomeen nähden edullinen, ovat Euroopasta tuodut tuotteet täällä kuitenkin hintavia.
Tanzania Volunteersin talolla tutustuimme kahteen suomalaiseen tyttöön, jotka ovat myös suorittamassa työharjoittelua Tansaniassa. Heidän kanssaan lähdimme viikonloppuna tutustumaan paikalliseen yökerhokulttuuriin, joka poikkesikin aika tavalla suomalaisesta. Lauantaina vietimme päivää rauhallisesti läheisen hotellin uima-altaalla.
Vaikka ensimmäisellä viikolla emme aloittaneet vielä työharjoitteluita, opimme todella paljon asioita paikallisesta kulttuurista. Paikalliset ihmiset ovat hyvin erilaisia kuin suomalaiset. Kadulla liikkuessamme saimme huomata, että tuntemattomatkin ihmiset tervehtivät meitä, ja monet halusivat myös tulla juttelemaan.
Täällä kaikki tapahtuu pole pole eli hitaasti. Kahvilassa tai kaupassa asioidessa on tärkeämpää vaihtaa rauhassa kuulumisia kuin hoitaa asiat nopeasti alta pois. Myöskään kellonaikojen suhteen täällä ei olla kovin tarkkoja, busseilla ei ole aikatauluja eikä työpaikalla tarvitse olla täsmälleen oikealla kellonlyömällä.
Hanna ja Katariina
Ensimmäinen viikko meni lähinnä lomailun merkeissä, mutta opittavaa kulttuurista oli paljon. Tiistaina aloitimme swahilin kielen opiskelun, ja tutustuimme taloon sekä kotikatuumme.
Keskiviikkona kävimme kaupungin keskustassa ostoksilla ja hankimme tarpeellisia tarvikkeita, kuten pyykkipulveria ja puheaikaa kännykkäliittymiin. Keskustaan lähdimme taksilla, sillä pikkubussi daladalat olivat niin täynnä, ettemme mahtuneet niiden kyytiin.
Liikennekulttuuri tuntui aluksi todella kaoottiselta, sillä autot ja mopot kaahailevat kovaa vauhtia, eikä liikennevaloja tai suojateitä juurikaan ole. Ensimmäinen kadun ylityskin keskustassa oli jännittävä kokemus, sillä joka puolelta tuli autoja ja jossakin sopivassa välissä piti vain puikkelehtia tien yli ajoneuvojen välistä.
Perjantaina lähdimme käymään markkinoilla, joilla myytiin länsimaisia second-hand-vaatteita ja pääsimme harjoittelemaan tinkimistä. Saimme myös huomata, että vaikka täällä hintataso on Suomeen nähden edullinen, ovat Euroopasta tuodut tuotteet täällä kuitenkin hintavia.
Tanzania Volunteersin talolla tutustuimme kahteen suomalaiseen tyttöön, jotka ovat myös suorittamassa työharjoittelua Tansaniassa. Heidän kanssaan lähdimme viikonloppuna tutustumaan paikalliseen yökerhokulttuuriin, joka poikkesikin aika tavalla suomalaisesta. Lauantaina vietimme päivää rauhallisesti läheisen hotellin uima-altaalla.
Vaikka ensimmäisellä viikolla emme aloittaneet vielä työharjoitteluita, opimme todella paljon asioita paikallisesta kulttuurista. Paikalliset ihmiset ovat hyvin erilaisia kuin suomalaiset. Kadulla liikkuessamme saimme huomata, että tuntemattomatkin ihmiset tervehtivät meitä, ja monet halusivat myös tulla juttelemaan.
Täällä kaikki tapahtuu pole pole eli hitaasti. Kahvilassa tai kaupassa asioidessa on tärkeämpää vaihtaa rauhassa kuulumisia kuin hoitaa asiat nopeasti alta pois. Myöskään kellonaikojen suhteen täällä ei olla kovin tarkkoja, busseilla ei ole aikatauluja eikä työpaikalla tarvitse olla täsmälleen oikealla kellonlyömällä.
Hanna ja Katariina
KEVA-projektin matka Tansaniaan 12.- 22.4.2011
Marjo Laukkanen Koulutuskeskus Agricola
Kohteita matkallamme oli kolme:
1) Moshissa suomalaistaustainen Hanna Metso ja hänen yrityksensä Tanzania Volunteers , joka järjestää työssäoppimis- ja vapaaehtoistyöpaikkoja eri aloilta. Lisätietoa löytyy seuraavista osoitteista: hanna@tanzaniavolunteers.com
www.tanzaniavolunteers.com (+255 752 569 386)
www.tanzaniavolunteers.com (+255 752 569 386)
Saatoimme Omnian artesaaniopiskelijan Moshiin, Hanna Metson hoiviin. Yrityksellä on iso talo, jossa opiskelijat asuvat ja ovat täysihoidossa. 700 € kuukausipakettiin kuuluu majoitus, 3 ateriaa päivässä, työpaikkojen etsintä, perehdytys ja valvonta, kuljetukset lentokentälle, suahilin kielen opetus ja perehdytys paikallisiin oloihin.
Yritys järjestää eri alojen työssäoppimispaikkoja. Hanna Metso tuntee opiskelijavaihdon suomalaiset käytännöt sekä paikalliset olot. Oman arvioni mukaan tätä kautta on realistiset mahdollisuudet järjestää hyvin monenlaisia työssäoppimisjaksoja. Moshin kaupunki on sen verran iso, että esim. sosiaali- ja terveysalalle löytyy monenlaisia työpaikkoja. Minimiaika on 4 viikkoa. Ilman aiempaa kokemusta ulkomailta sopeutuminen voi olla liian iso haaste.
2) Babatissa sijaitseva Singe Secondary School oli matkamme pääkohde. Sieltä on elo-syyskuussa tulossa Suomeen vaihtoon oppilaitoksen rehtori John Peter Kihaumbi. Omnia hoitaa käytännön asioita. Mr Kihaumbi todennäköisesti tulee myös Pieksämäelle. Olen mielelläni yhdyshenkilönä kun järjestellään vierailua käytännössä täällä Pieksämäellä.
Singe Secondary School käsittää suomalaisittain yläasteen ja lukion. Koulu on noin 800 oppilaan sisäoppilaitos, jota ylläpitää katolinen veljeskunta. Oppilaita on ympäri maata ja eri uskontojen edustajia. Tapasimme 24 Sini-tuotteen stipendillä opiskelevaa nuorta, jotka ovat menestyneet hyvin ala-asteen opinnoissaan Hargushayn Sini-koulussa ja saaneet stipendin jatko-opintoihin.
Tulevina vuosina Singestä on mahdollisesti tulossa vaihtoon myös opiskelijoita. Havaintojemme mukaan oppilaiden englannin kielen taito on erittäin hyvä, kouluahan käydään englannin kielellä yläasteen alusta alkaen. Opiskelijat ovat erittäin hyvin käyttäytyviä, sosiaalisia ja avoimia. Arvostetun koulun käyminen on heille etuoikeus ja ylpeyden aihe. Kuri on tiukka ja koulujärjestelmä voimakkaasti karsiva. Käytössä on myös ruumiillinen kuritus, jonka aiheena voi olla myös huono menestys kokeessa.
Opetus meidän saamamme kuvan mukaan on hyvin opettajajohtoista, luennointia, yhteen ääneen lausumista ja muistiinpanojen kirjoittamista vihkoihin. Syynä on varmasti kirjojen ja havaintovälineiden puute sekä pedagogiset perinteet.
Koulu ei vielä pysty tarjoamaan opiskelijoille tietokoneita ja sitä tietä nettiyhteyksiä. Sini-tuotteen omien stipendiaattiensa käyttöön lahjoittama yksin kannettava tietokone on päänavaus tähän suuntaan. Lomillaan monella opiskelijalla on tietenkin mahdollisuus käyttää nettiä ja meiltäkin kyseltiin asiantuntevasti mielipidettä sosiaalisen median käytöstä. Joidenkin kanssa vaihdoimme sähköpostiosoitteita.
Singe Secondary Schoolissa pääsimme osallistumaan yhden nuorehkon miesopettajan tunteihin. Opettajia on kaikkiaan 23, joista muutamien kanssa keskustelimme. Tansanialainen yhteiskunta on hyvin hierarkinen ja patriarkaalinen. Arvojärjestys on tärkeä ja miehet ovat ennen naisia. Pyrimme löytämään tilaisuuksia keskustella naisopettajien kanssa ja tässä onnistuimme osittain: juttelimme kahden nuoren naisen kanssa, jotka vasta olivat itse lopettelemassa omaa kouluaan ja olivat nyt muutaman kuukauden opettajan sijaisuutta tekemässä. Opettajan koulutuksen saaneita naisopettajia emme Singessä tavanneet.
Hierarkisuus ja sukupuoliroolit näkyvät myös oppilaiden keskuudessa. Vuodeksi valittava head boy esiteltiin meille ja hän toimi myös meidän oppaanamme ja turvamiehenämmekin paikallisilla markkinoilla. Koulun siisteyteen kiinnitettiin erityistä huomiota ennen pääsiäistä ja varttuneet pojat toimivat käskijöinä ja tytöt enimmäkseen tekivät käytännön työn.
Jos Singeen jatkossa menee opettajia vaihtoon, yksi toimiva mahdollisuus voisi olla sovitun aiheen mukaisen tunnin valmistaminen ja pitäminen eri luokille. Aiheen pitäisi tietysti nousta koulun tarpeista ja opetussuunnitelmista ja sitä pitäisi pystyä soveltamaan eri luokkatasoille. Vaihtoehtoisten opetusmenetelmien juurruttaminen ei varmasti onnistu lyhyen vierailun aikana, tavat ja resurssit huomioiden (esim. läheskään kaikissa luokissa ei ole toimivia pistorasioita). Jotain uutta tätäkin kautta varmaan voisi sinne viedä.
Yläasteen puolella opiskellaan seuraavia aineita: englanti, suahili, historia, maantieto, kemia, fysiikka, yhteiskuntaoppi, biologia ja matematiikka. Koulupäiviin kuuluu myös maanviljelystä, liikuntaa ja päivittäin opiskelijoiden itse kirkkokunnittain järjestämät hartaudet, joissa lauletaan todella upeasti.
Lukiossa opiskellaan oman valinnan mukaan seuraavia aineita: matematiikka, historia, maantieto, suahili ja taloustieto.
3) Ala-asteen koulu Gendabissa, Hargushayssa oli kolmas kohteemme. Sini-tuotteen kouluprojektin paikallinen yhdyshenkilö Mr Kahembe oli oppaanamme ja Singen rehtori oli myös mukana tutustumassa kouluun. Koulua on rakennettu kyläläisten työllä, Brotheruksen perheyritys on maksanut rakennustarvikkeet.
Koulu sijaitsee kaukana maaseudulla, jonne on yleensä vaikea saada päteviä opettajia. Projektin myötä on rakennettu opettajille asunnot, joiden avulla on todennäköistä saada kouluun päteviä, pitkäaikaisia opettajia. Singen koulun rehtori vieraili koululla ensimmäistä kertaa. Hän oli vaikuttunut näkemästään: hänelle oli yllätys, että niin kaukana maaseudulla oli näin hyvä koulu kalalammikoineen.
Bovallius-ammattiopiston opettaja Mirja Niskala oli keväällä 2011 kolme kuukautta vapaaehtoistyössä tässä koulussa. Hänen bloginsa (muntansania.blogspot.com ) antaa hyvin havainnollisen kuvan koulun toiminnasta ja tansanialaisesta yhteisöstä arjen tasolta.
Olimme perillä noin puoli päivää, tapasimme opettajia ja meille esiteltiin koulun tilat sekä opettajien asuntoja. Yhdessä luokkatilanteessa vierailimme, mutta kosketus oppilaisiin jäi todella vähäiseksi. Se ainakin tuli konkreettiseksi, että sekä fyysinen että kulttuurinen matka ala-asteelta syrjäseudulta Gendabista Singen yläkouluun Babatiin on pitkä. Kävimme yhden oppilaan kotona.
Täältä majasta hän kävelee useamman kilometrin päivittäisen koulumatkansa. Pojan vanhemmat elävät edelleen perinteisessä kulttuurissa, mutta mahdollistavat pojan koulunkäynnin ja sitä tietä kulttuurin väistämättömän muutoksen.
4) Yhteenvetoa
Mitä opin tällä matkalla? Matka oli alku, pään avaus todelliseen vaihtoon ja vuorovaikutukseen, joka edellyttää kulttuurin rakenteiden ja kirjoittamattomien sääntöjen tunnistamista. Afrikkalaisten kohtaaminen oli helppoa mitä tulee avoimuuteen, kohteliaisuuteen, vieraanvaraisuuteen, toisten huomioimiseen ja yhteisöllisyyteen. Koulutuksen tavoitteena nähdään yksilön ja yhteisön paremman elämän mahdollistaminen ja koulutusta pidetään etuoikeutena. Opettajana tähän on helppo yhtyä.
Vaikeita asioita olivat naisten syrjäänvetäytyvä rooli erilaisissa yhteyksissä ja tilanteissa, yhteisöjen hierarkinen rakenne ja rakenteellinen vallankäyttö ja väkivalta koululaitoksessa. Tasa-arvo ja yksilön oikeudet siinä mielessä kuin me ne käsitämme eivät toteudu. Ajatus siitä, että tarjotaan koulutusta kaikille omien kykyjen ja tarpeiden mukaan on hyvin kaukana Tansanian koululaitoksesta. Koulu karsii jyvät akanoista ja koulusta erottaminen on koulun kannalta ”helppo” ratkaisu moniin ongelmiin. Voisin kuvitella, että meidän yhteiskuntamme näyttäytyy yltiöindividualistisena tansanialaisille. Oppimista on siis varmasti puolin ja toisin.
Syksyllä vuorovaikutus siis jatkuu rehtori Kihaumbin vierailun puitteissa. Odotan innolla jatkoa.
Tansanian matka, Maarit ja Pirkko
Tansanian matka, Maarit ja Pirkko
KEVA-projektin matka Tansaniaan 11.04.-22.04.2010
Maarit Saarenkylä – OMNIA ja Pirkko Kaartti Koulutuskeskus Agricola
”THE DOORS WE OPEN AND CLOSE EACH DAY DECIDE THE LIVES WE LIVE” - Flora Whittemore
Sunnuntai 11.04.2010
Sangen aikainen herätys Espoossa ja lähtö lentokentälle 04:30. Lentoreitti kulki Amsterdamin kautta Dar es Salamiin. Matkakumppanina Pirkko Kaartti Pieksämäeltä ja myös Tampereen Ammattiopistosta Timo Järvenpää ja Teppo Tapani tulivat samaa matkaa. Vaihto Amsterdamissa ja nokka kohti Tansaniaa klo 11:00. Perillä 22:30 ja siihen vielä viisumihakemuksen täyttö (50 USD) ja taksi odottelemassa viedäkseen meidät Onnelaan (Onnela on suomalaisten 1950-60 luvulla rakentama alue, jossa on pieniä yksittäisiä taloja ja rivitaloja). Kahden makuuhuoneen ja keittiön kämppä maksaa noin 130’000 TSh per yö. Onnela sijaitsee n. 15 km päässä lentoasemalta Darin pohjoispuolella. Nukkumaan päästiin reilusti maanantaipäivän puolella.
Pirkko: Matkaan lähdettiin Pieksämäeltä n. klo 1.00 aamuyöllä. Siinä tuli univajetta heti jo matkan alkajaisiksi, mutta ehkä jännitykseltä uni ei muutoinkaan olisi tullut silmään.. Lentomatkat sujuivat mukavasti. Positiivinen yllätys oli, että Dar es Salaamin lentoasemalla olivat ystävät Iringasta jo vastassa. Sovimme, että he tulevat hakemaan minut klo 6.00 Onnelasta. Jo siis toinen yö hieman niukoilla yöunilla..
Maanantai 12.04.2010
Pirkko matkakumppani lähti aamuvarhain Iringaan ja minä jäin Tamperelaisten kanssa Dariin. Ensimmäinen vierailukohde oli Suomen Suurlähetystö. Tapasimme siellä Antti Putkosen (Second Secretary). Kerroimme hankkeestamme kukin vuorollamme ja hän kertoili Tansanian oloista ja tilanteesta. Mielenkiintoinen tapaaminen ja hän oli kiinnostunut hankkeestamme. Tampereella on ollut yhteyksiä Mwanzaan jo pitkään ja hän tuntui tuntevan sen kuvion jo ennestään. Putkosen mielestä olisi erittäin tärkeää saada Tansanian ammatillinen koulutus kehittymään ja yleensä sitä pitäisi olla enemmän. Tällä hetkellä koko maassa on vain muutama hyvätasoinen ammatillinen koulu ja ne ovat yleensä miehille ja miehisiin ammatteihin suuntautuneita. Turvallisuus tilanne Dar es Salaamissa on heikko ja varsinkin naisten ei ole turvallista/viisasta liikkua edes kaksin illalla. Päiväsaikaankin on tapahtunut paljon tasku/laukkuvarkauksia.
Opiskelijoiden ja opettajien vaihtojaksoja silmällä pitäen on vielä selvitettävä millaisen viisumin he tarvitsevat – vapaaehtoistyöhön on eri viisumi kuin turistille ja työlupaa sinne ei saakaan. Suuri ongelma Tansaniassa on korruptio, jota on kaikkialla, myös poliisissa. Rahalla voi ostaa esim koulutusta, lääkäripalveluja, lakipalveluja... Poliitikkoja myöten edelleen on aiheita mistä ei saa keskustella, yleisesti ottaen presidenttiin ollaan jotakuinkin tyytyväisiä, mutta maan ongelma on köyhyys – yli 40% maan budjetista tulee ulkomaan apuna. Suomen osalta opetussektori ei ole tällä hetkellä avun kärkikohteena (se on sitä esim Irlannin, Englannin, Saksan ja USAn listoilla- ei Suomen).
Iltapäivällä poikkesimme Onnelaa lähellä olevaan ostoskeskukseen, josta teimme kirjaostoksia ja ruokailimme. Upea meren rannassa oleva loistohotelli, jossa onneksi oli myös ulkoterassi lounasta varten. Intian valtameressä on voimakas vuorovesi-ilmiö ja oli hauska seurata veden pinnan eri tasoja eri vuorokauden aikoihin.
Pirkko: Matka Iringaan oli pitkä ja maisemiltaan erittäin huikea. Matkan pituutta oli n. 450 km, mutta sitä taitettiinkin melkein 9 tuntia. Paikalliset tiet hidasteineen ja pakollisine pysäyksineen olivat suomalaiselle sangen mielenkiintoinen tuttavuus. Silmiinpistävää oli aikaisin aamulla n. klo 6.30 laumoissa tienvierustaa kävelevät koululaiset ja opiskelijat. Pitkätkin koulumatkat taitetaan siis kävellen, joillakin löytyy jopa polkupyörä. Yhtenäiset koulupäivät antavat joukolle näkyvyyttä. Aamu on kaikin puolin vilkasta aikaa. Naiset kantavat vesiastioita päänsä päällä ja vauvoja selässään. Kauppiiaat asettelevat myyntikojujen tavaroita esille. Tomaatin ja sipulinmyyntipisteitä olikin sitten pitkin matkaa. Matka Iringaan kulki myös erään safarin läpi, joten siinä ohessa tuli jo nähtyä kirahveja, elefantteja ja seeproja ja toki myös apinoita. Perille Iringaan saavuimme klo 15. Lämmin ruoka oli odottamassa ja Perheen lapset, Peace, 3v. ja Blessing 7v. odottivat meitä innolla. Minä sain heti lempinimen Bibi, joka tarkoittaa mummoa… Aikaa ei ollut hukattavissa, joten vierailimme tuona iltana kahdessa paikallisessa luterilaisessa seurakunnassa, jossa tiedettiin odottaa vierailuamme. Molemmissa oli kuoroja vastassa ja seurakunta innokkaana esitteli toimintaansa. Vierailuista jäi hyvä mieli ja myös sellainen olo, että siellä varmasti pidettäisiin hyvä mieli myös meidän opiskelijoista ja opettajista.
Illalla kävimme myös keskustelua Kokojen kanssa vaihtoon liittyvistä kysymyksistä ja pohdoimme myös suomalaisen ja tansanialaisen seurakuntaelämän eroja
Tiistai 13.04.2010
Jäin yksin Onnelaan, Tampereen miehet jatkoivat matkaa Mwanzaan. Tiistai oli ”vapaa” päivä, matkareittien selvittämistä, lounas, tekstailua ja sopimista seuraavan kohteen isäntien kanssa. Nautin Onnelan rauhasta – alue on porttien takana, vartijat avaavat ovet kun joku tulee portille – ensin tietenkin kyselevät kenen luo on menossa ja millä asioilla liikkuu. Onnelassa on pieni ravintola, jossa tarjoillaan mitätön aamupala ja kahvia/teetä. Uima-allas on, vesi yli 30 asteista. Siellä asuu pysyvästi eri maista tulleita perheitä, joiden miehet työskentelevät Darissa eri tehtävissä ja vaimot hoitavat ”kotia” ja lapsia tai näytti monella olevan lastenhoitaja. Osaa asunnoista vuokrataan ulkopuolisille lyhytaikaiseen oleiluun – niinkuin meille.
Pirkko: Tiistaiaamuna vierailimme pappisseminaarissa. Myös siellä oltiin kiinnostuneita projektistamme. Yhteydet Suomeen tuntuvat olevan heille tärkeitä samoin kuin kaikkiin muihin ulkomaihin. Tämän jälkeen lähdimme käymään vielä yhdessä Iringan seurakunnassa Ilembulassa, jonne matkaa oli n. 50 km ja tie hieman vaivalloinen. Perillä meitä odotti koko kylä ja mahtavat vastaanottoseremoniat. Aluksi papin talossa söimme hiukan riisiä, lettuja ja banaaneja. Tämän jälkeen alkoi kahden tunnin mittainen seurakuntakoulu kirkossa, jonne olivat tulleet koululaisten lisäksi myös suuri joukko kyläläisiä. Paikallisia kuoroja oli useita, 5 kappaletta. Musiikin välissä pidettiin puheita. Minäkin sain kertoa terveisiä Suomesta. Nuoret olivat halukkaita tietämään mm. millaiset lunnaat pojan perhe joutuu tytöstä maksamaan mennessään naimisiin. Ja hämmästys oli suuri, kun kerroin, ettei minkaanlaisia. Kuoromusiikki ja tanssi oli todelaa mukaansa tempaavaa. Sinne toivotettiin myös opiskelijat ja oppilaat tervetulleeksi. Tosin vaatii varmasti hieman erähenkisyyttä, että suostuu majoittumaan ja elämään niissä oloissa. Ihmisten ystävällisyys ja onnellisuus oli koskettavaa. Miten vähään he ovatkaan tyytyväisiä.
Keskiviikko 14.04.2010.
Pirkko palasi Iringasta ja aamulla lähdimme kohti lentokenttää Arushan koneeseen. Menimme ensin vääräälle lentokentälle (kotimaan trminaaliin) sieltä ohjattiin kansainväliselle alueelle 7 USdollarin hintaan. Lento Arushaan oli myöhässä pari tuntia, joten ilmoittelimme Joas Kahembelle joka meitä odotti, että tulemme myöhässä. Iltapäivällä 15-16:00 aikoihin olimme perillä ja Joas Kahembe oli meitä vastassa. Pysähdyimme pankkiautomaatille ja siinä kohtaa selvisi että automaateissa saattaa olla nostorajoituksia päivää kohti esim. 40’000 tsh (20 euroa). Emme sitten ostaneetkaan koululle mitään tuliasisia, niinkuin olin suunnitellut – koska rahaa ei yksinkertaisesti ollut. Pankkikortteja ei juurikaan käytetä varsinkaan maaseudulla eli ainoa konsti saada käteistä on nostaa VISA-automaatilta. VISA-elektron korttikaan ei käy joka paikassa (rahan nostamisesta ja käteisestä tulikin yksi matkan stressaavimmista tekijöistä). Tämä on syytä seuraaville lähtijöille kertoa.
Matka Babatiin alkoi sen jälkeen kun olimme odotelleet Joasin pojan tuloa – hän tuli Dar es Salaamista linja-autolla – 8 tuntia. Joas Kahembe hoitaa Singe Secondary Schoolin opiskelija asioita (opiskelijat tulevat SINI-koulusta stipendin turvin). John Kahembe on SINI-koulun koordinaattori suhteessa SINI-tuotteen rahoitukseen ja hän seuraa koulun toimintaa ja raportoi SINI-tuotteelle.
Arushasta on 165 km matkaa Babatiin – etelään – ja tien loppuosa on valtavan huonossa kunnossa, aikaa menee 3-4 tuntia. Isoja kuoppia ja korokkeita ja ojia ja monttuja... Illan pimetessä ei valon valoa missään ja ihmisiä, eläimiä, polkupyöriä kulkee samaa tietä täysin pimeänä. Heijastimille olisi käyttöä. Myöhään illalla olimme perillä Babatissa ja veimme kassit GEST HOUSEen – sieltä vielä Mr. Kahemben kotiin syömään. Rouva Kahembe oli tehnyt hyvät ruuat – papuja, riisiä, lihaa, kalaa, keitettyjä banaaneja, avokadoja, appelsiiniä, teetä ym. Myöhään yöllä palasimme hostelliin ja tapettuamme pari torakkaa yritimme nukkua hyttysverkkojen alla. Ongelmana on veden puute – suihku on, mutta sieltä ei tullut vettä ajoittain ollenkaan. Aamupala oli niukka mutta asiallinen.
Torstai 15.04.2010
Aamulla herrat tulivat hakemaan meitä Singe Secondary Schooliin, Babati, Tanzania. Yhteyshenkilö koulun suuntaan on Joas Kahembe – kahembeculture@yahoo.com
Istuimme siellä päivän ”mustien” miesten (opettajien) ympäröimänä ja Mr. Kahembe ja minä esittelimme hanketta. Koko opettajakunta oli myöhemmin kuuntelemassa meitä. Koulu on sisäoppilaitos ja siellä on satoja (800) oppilaita. Kaikkiaan henkilökuntaa on 25, joista opettajia 15. Luokat ovat isoja – 60-80 oppilasta luokassa, ei sähköä, ei tietokoneita. Tähän kouluun pääsee vuosittain 10 parasta SINI-koulun oppilasta jatkamaan yläasteelle. Motivaatio on suuri, koulupäivät pitkiä. Opetellaan äidinkieltä, swahilia, matematiikkaa, fysiikkaa, englantia, historiaa ja yhteiskuntaoppia. Poikia on enemmän kuin tyttöjä. Luokassa on ankarat säännöt – noustaan seisomaan ja niin edelleen. Opettaja on auktoriteetti.
Haastattelimme SINI-koulusta tulleita oppilaita ja yritimme kysellä mikä on mukavaa, mikä vaikeaa, mitä tekevät vapaa ajalla jne. Toivoivat tietokoneita kouluun ja kirjoja/harjoituskirjoja. Nyt vähäiset kirjat kiertävät uusille tulokkaille. Opettajat odottavat mahdollisilta Suomesta tulijoilta ideoita opetusmenetelmiin, liiketalouteen, matematiikkaan ja tietenkin Suomen kulttuurin esittelyä. Itse voisivat Suomessa esim. kertoa afrikkalaisesta kulttuurista, opettaa shwahilin kieltä, ja yleensä saada vaikutteita ulkomaailmasta. Tansaniassa on käytösä englantilainen tasoluokitus koulutuksessa, esim level 6 on advance tasoa. Rehtorin kanssa oli pieni juttutuokio. Selvästi oli näkyvissä tarkka hierarkia rehtori-vastuuopettaja-opettaja-sihteeri-... ja lopuksi tietysti tyttö, joka pesi ruokailun jälkeen opettajien kädet. Kiersi pesuvadin kanssa kaikki opetaajat läpi. Alue oli kaunis, hyvin hoidettu ja oppilaat osallistuivat esim. ruohon leikkaamiseen. Kaikilla oli koulupuvut.
Perjantai 16.04.2010
Lähtö SINI-kouluun, joka sijaitsee 65 km Babatista länteen, Gendabissa Hanagin alueella. Auton ikkuna piti ennen lähtöä korjata, se oli mennyt sijoiltaan kauheassa rynkytyksessä edellisenä päivänä. Tie oli yhtä kammottavassa kunnossa kuin edellinenkin (jos mahdollista, vielä pahempi). John kyyditsi meitä ja mukana oli myös sähkömies joka tuli tekemään arviota sähkön vedosta alueelle. Tällä hetkellä ei ole sähköjä. SINI-koulu on siis suomalaisen SINI-tuotteen sponsoroima koulu, sinne on rakennettu luokkia ja opettajien asuntoja, hienon näköisiä ja siistejä. Oppilaat tulevat läheisestä kylästä, matkaa kertyy 4-10 km kävellen. Koulu alkaa 7 aamulla ja päättyy 5 maissa, ennen pimeän tuloa. Lapset kävelevät kotiin ja vielä ennen pimeää hakevat karjan kotiin. Lapsia on noin 400 ja opettajia 8 – tällä kertaa vain johtajaopettaja on mies muut naisia! Hienoa. John kertoi, että opettajat ovat hyviä ja sinne tullaan mielellään, koska asunnot ovat siistejä ja uusia. Pihamaalla kasvatetaan ruokakasveja ja siellä on myös kalalammikko istutetuille kaloille – niitä myydään kyläläisille ja saadaan rahaa. Lapset olivat ihanan uteliaita, nauravia ja iloisia. Koulupuvut heilläkin. Näytti että koulua johdetaan taitavasti ja asiat ovat kunnossa. Tarkempaa tietoa SINI-koulusta ja SINItuotteen projektista http://www.sinituote/Suomeksi/Sinituote_tukee/Hargushay_primary_school/
Käynnin jälkeen menimme käymään aidossa kylässä (village) jossa asuu paikallista Barbaig heimoa. Talot olivat kaukana toisistaan ja tietä ei perille asti ollut. Kävelimme loput. Alueella on vuorelta tuleva puro, joka helpottaa veden saantia. Vieressä suolajärvi, josta kerätään suolaa ja myydään. Paikallisilla on eläimiä – vuohia ja lehmiä. Kylän ihmiset tulivat katsomaan meitä ja pääsimme tutustumaan paikalliseen asumukseen – olkimaja, jossa kaksi osaa. Toisessa asuu mies, toisessa vaimo. Vanhus oli jo lähellä 90 vuotta ja hänellä oli yksi vaimo ja tyttäriä ja poikia – lapsenlapsiakin muutama. Järkyttävintä oli hygienia olot – kattilat täynnä kärpäsiä, asukkaat syljeskelevät pitkin seiniä ja pihoja, koska jauhavat tupakkaa/mälliä. Naiset pukeutuivat parhaimpiinsa ja otettiin kuvia. John on luvannut toimittaa kuvat heille nähtäväksi. Ihmettelivät kovasti kameroita ja miten kuva siellä näkyy. Tarjosivat ruokaa (maissi tai papupuuroa) mutta emme pystyneet ottamaan, niin etova oli tunne vatsassa. Miehet esittivät meille vanhan taistelu/tappelulajin. Siellä oli tosi kuuma ja pahat hajut – oli täysi työ pystyä olemaan siellä se tunti-pari.
Matkalla takaisin Babatiin poikkesimme Johnin siskon luona, olivat valmistaneet meille lounaan – keitettyä banaania, riisiä, lihaa, appelsiinia. Näimme miten opettajan palkalla eletään – tosi vaatimaton pieni maja, jossa makuuhuoneen ja olohuoneen lisäksi keittiö. Ulkovessa ja kanat taapertavat pitkin pihamaata. Likaista ja alkeellista. Ihmettelimme ettei yliopistokoulutuksenkaan jälkeen saa elintasoaan yhtään nostettua?
Lauantai 17.04.2010
Matkan vapaampi osuus alkoi. Menimme päiväksi Johnin ja Mr Kahemben ja hänen rouvansa kanssa safarille Terengetin kansallispuistoon. Päivä oli kuuma ja autossa ahdasta, tie kuoppainen, mutta nähtiin elefantteja, kirahveja, impaloita, kilpikonnia ym. ym. upean värisiä lintuja. Auringon paahtaessa kuumasti päivän päätteeksi matkasimme Arushaan, jossa olimme yötä paikallisessa reppureissaajien hostelsissa. Backpackers hostel, Arusha. Pesutilat olivat yhteisiä niin miehille kuin naisille, mutta vettä onneksi tuli tarpeeksi ja jopa kuumaa, tuntui taivaalliselta.
Sunnuntai 18.04.2010
Takaisin Dar es Salamiin lentäen, aikataulussa ja taksilla Onnelaan.
Maanantai 19.04.2010
Tapaaminen KEPAn toimistossa Dar es Salaamissa. Tapasimme Antti Turakan ja Hannele Nevalaisen. He kertoivat mitä KEPA tekee Tansaniassa ja millaisia projekteja ja millaista ohjausta kuuluu heidän toimintaansa. Painottivat sitä, että suoranaisen avun sijaan vapaaehtoistyö pitäisi olla paikallisten mukaan ottamista projekteihin, heidän tukemistaan ja yleensäkin järjestötyön aloittamisen opastusta. Tansaniassa on runsaasti eri järjestöjä Suomesta ja projektejakin 50 kpl. Olisi hyvä jos eri järjestöt voisivat tehdä enemmän yhteistyötä samojen aiheiden tiimoilta, esim. vesihuolto, sähköistäminen jne. Tansania on ollut Suomen kehitysyhteistyö maa jo kauan, joten perinteitä auttamiseen on.
Tiistai 20.04.2010
Päivä kului kuntoutussairaalakäynnin sijasta matkajärjestelyihin paikallisessa KLM:n toimistossa. Varmistimme että varauksemme oli kunnossa ja että lento todella lähtee Islannin tulivuoren purkauksen vuoksi. Harmitti, että viimeinen käynti jäi tekemättä, mutta yhteydet sinne on olemassa ja mahdollisesti siellä voi käydä joku muu tulevaisuudessa.
Keskiviikko 21.04.2010
Kotiinlähdön aika. Jännitti viimeiseen asti pääsemmekö lähtemään, eikä oloa yhtään helpottanut se, että juutuimme Dar es Salaamin ruuhkiin 2.5 tunniksi. Liikenne on kaaottista ja pelottavaa, ajoittain tiet täysin tukossa ja kukaan ei pääse eteen eikä taakse. Mustat miehet tappelevat taksin vieressä ja hakkaavat nyrkillä autojen ikkunoita – siinä kohdassa tuntui, että ei täältä hengissä selvitä. Pilkkopimeitä sivukujia pitkin taksikuskimme yritti saada meidät ajoissa lentokentälle – ja onnistuikin.
Yö koneessa sujui nopeasti unilääkkeen avulla ja aamulla olimme Amsterdamissa. Helsingin koneen lähtö myöhästyi jonkin verran, koska Suomesta ei annettu lupaa lähteä. VieläTallinnan yläpuolella muutama ylimääräinen tuskan hetki, kun ei ollut varmaa pääsemmekö laskeutumaan Hesaan vai jäädäänkö Tallinnaan. Kaikki sujui onneksi hyvin ja kotona maankamaralla vihdoin illalla 16 maissa.
Tansania jätti kaikkiaan hyvin ristiriitaiset fiilikset – kaunista luontoa, onnellisia ihmisiä, mutta myös kurjuutta, rikoksia, korruptiota, koulutuksen puutetta jne. Kuitenkin maan tulevaisuus näyttää Afrikan maista positiiviselta, nyt ei sodita, maata viljelylle on, sadetta saadaan jotakuinkin tarpeeksi. Perus infastruktuurin rakentamista tarvitaan, teitä, sähköjä ja ennenkaikkea tarvitaan koulutusta – pienin askelin eteenpäin. Nyt vielä lähes 50% maan budjetista tulee kehitysapuna ja avustuksina ulkomailta. Suurimpina avustajina USA, UK, SAKSA.
Omien käyntikohteitteni osalta (SINI Hargushay Primary School ja Singe Secondary School) tulin siihen tulokseen, että ovat sijainniltaan sen verran syrjässä ja olot alkeelliset, että opiskelijavaihtoa en suosittele. Sen sijaan toivoisin vastavuoroista opettajavaihtoa, lähinnä yleisaineiden osalta. 1-2 viikon mahdollisuus Omnian opettajalle ja vastavuoroisesti Singe Secondary Schoolin opettajalle tutustua ja kertoa opetusmenetelmistä, maiden kulttuurista, englannin kieli, matematiikka – Suomeen tulija voisi esim. kertoa Afrikan kulttuurista, historiasta, opettaa shwahilin kieltä jne. On huomioitava, että he eivät mahdollisesti pysty liikkumaan ilman saattajaa ja tulijan on osattava hyvin englannin kieltä.
Pirkko: Samanlaiset mietteet kuin Maaritilla. Tosin Iringan kohdalta etuna on se. että sieltä Kokon pariskunta on ollut kuukauden Suomessa. He osaavat arvioida, millaisissa oloissa suomalaiset vieraat voisivat selviytyä. Opettajan johdolla voisin olettaa, että pari opiskelijaa selviäisi 4-5 viikon jaksosta.
